Johdanto aikidoon

Johdanto aikidoon

Mitä aikido on?

Ai­ki­do on ja­pa­ni­lai­nen bu­do­la­ji, joka so­pii mo­nen­lai­sil­le ih­mi­sil­le. Se tar­jo­aa mo­ni­puo­lis­ta lii­kun­taa, jos­sa ko­ros­tu­vat yh­teis­työ, ke­hon­hal­lin­ta ja pit­kä­jän­tei­nen har­joit­te­lu. Ai­ki­don ke­hit­ti Mo­ri­hei Ues­hi­ba (1883–1969), ja se poh­jau­tuu van­hoi­hin ja­pa­ni­lai­siin tais­te­lu­la­jei­hin. La­jis­sa ei kui­ten­kaan py­ri­tä vas­tus­ta­jan va­hin­goit­ta­mi­seen.

Ai­ki­dos­sa har­joi­tel­laan puo­lus­tau­tu­mis­tek­nii­koi­ta pa­rin kans­sa. Tek­nii­kois­sa hyö­dyn­ne­tään vas­tus­ta­jan lii­ket­tä ja ta­sa­pai­noa sen si­jaan, että voi­maa käy­tet­täi­siin voi­maa vas­taan. Tek­nii­kat syn­ty­vät koko ke­hon hal­li­tus­ta ja yh­te­näi­ses­tä liik­kees­tä.

Har­joit­te­lu pe­rus­tuu yh­teis­työ­hön ja ete­nee hal­li­tus­ti. Tek­nii­koi­ta tois­te­taan tai­to­ta­son mu­kaan, ja har­joit­te­lus­sa ko­ros­tu­vat ajoi­tus, lii­ke­suun­nat ja ke­hon koor­di­naa­tio. Ai­ki­do ke­hit­tää ky­kyä liik­kua ta­lou­del­li­ses­ti ja säi­lyt­tää ta­sa­pai­no myös muut­tu­vis­sa ti­lan­teis­sa.

Ai­ki­dos­sa ei kil­pail­la eikä otel­la. Har­joit­te­lun pain­opis­te on tek­nii­kan op­pi­mi­ses­sa, ke­hon­hal­lin­nan ke­hit­tä­mi­ses­sä ja hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa ke­hit­ty­mi­ses­sä. Tämä te­kee la­jis­ta hou­kut­te­le­van myös niil­le, joil­le kil­pai­lul­li­set kamp­pai­lu­la­jit ei­vät tun­nu omil­ta.

Aikidon historia Suomessa

Ai­ki­do on 1900-lu­vun al­ku­puo­lel­la Ja­pa­nis­sa ke­hi­tet­ty bu­do­la­ji, jon­ka pe­rus­ti Mo­ri­hei Ues­hi­ba. Laji poh­jau­tuu pe­rin­tei­siin ja­pa­ni­lai­siin tais­te­lu­tai­toi­hin, mut­ta sen har­joit­te­lus­sa ko­ros­tu­vat liik­keen hal­lin­ta, ta­sa­pai­no ja vas­tus­ta­jan voi­man oh­jaa­mi­nen. Ai­ki­dos­sa har­joi­tel­laan heit­to­ja, ni­vel­tek­nii­koi­ta ja ta­sa­pai­non hal­lin­taa yh­teis­työs­sä har­joit­te­li­jan kans­sa.

Ai­ki­do kuu­luu niin sa­not­tui­hin mo­der­nei­hin bu­do­la­jei­hin eli gen­dai bu­doon. Ni­mi­tys­tä käy­te­tään Ja­pa­nin Mei­ji-res­tau­raa­tion jäl­keen syn­ty­neis­tä tai muo­tou­tu­neis­ta bu­do­la­jeis­ta ero­tuk­se­na van­hem­mis­ta ko­ryu-so­ta­tai­dois­ta. Tä­hän ryh­mään kuu­lu­vat esi­mer­kik­si judo, ka­ra­te ja ai­ki­do.

En­nen vuot­ta 1868 syn­ty­nei­tä kamp­pai­lu­tai­to­ja kut­su­taan ni­mel­lä ko­ryu bu­jut­su. Nii­den al­ku­pe­räi­nen tar­koi­tus oli so­ta­tai­to. Yksi täl­lai­sis­ta pe­rin­tei­sis­tä kou­lu­kun­nis­ta on Dai­to-ryu ai­ki­ju­jut­su, jon­ka tek­nii­kat liit­ty­vät usein ti­lan­tei­siin, jois­sa vas­tus­ta­jal­la on miek­ka tai muu ase.

Ai­ki­don tek­nii­kat ke­hit­tyi­vät pit­käl­ti täs­tä pe­rin­tees­tä. Sik­si lii­ke­ra­dois­sa nä­kyy usein miek­ka­tek­nii­koil­le tyy­pil­li­nen lii­ke, ja la­jis­sa har­joi­tel­laan toi­si­naan myös asei­den kans­sa (bok­ken, jo ja tan­to). Mo­net tek­nii­kat pe­rus­tu­vat­kin aseen­hal­lin­nan pe­ri­aat­tei­siin, vaik­ka har­joi­tuk­ses­sa ei käy­tet­täi­si var­si­nais­ta aset­ta.

Ai­ki­do syn­tyi sa­mas­sa mo­der­nin bu­don ym­pä­ris­tös­sä kuin judo ja ka­ra­te, mut­ta sen pää­mää­rä oli eri­lai­nen. Sii­nä mis­sä judo ja mo­net ka­ra­ten muo­dot ovat ke­hit­ty­neet kil­pai­lul­li­sik­si la­jeik­si, ai­ki­dos­sa ko­ros­tuu hyök­käyk­sen hal­lin­ta, yh­teis­työ ja vas­tus­ta­jan va­hin­goit­ta­mi­sen vält­tä­mi­nen.

Suo­meen ai­ki­do saa­pui vuon­na 1970, jol­loin ja­pa­ni­lai­nen opet­ta­ja Toshikazu Ichimura vie­rai­li Suo­mes­sa ja piti en­sim­mäi­set näy­tök­set ja har­joi­tuk­set. Sa­ma­na vuon­na pe­rus­tet­tiin myös Suo­men Ai­ki­do­liit­to. Näi­den ta­pah­tu­mien myö­tä laji al­koi juur­tua Suo­meen en­sim­mäis­ten har­joi­tus­ryh­mien ja seu­ro­jen kaut­ta.

1970- ja 1980-lu­vuil­la ai­ki­do va­kiin­tui osak­si suo­ma­lais­ta bu­do­kult­tuu­ria. Har­joit­te­lu le­vi­si vä­hi­tel­len uusiin kau­pun­kei­hin, ja Suo­meen syn­tyi usei­ta ai­ki­do­seu­ro­ja. Sa­mal­la suo­ma­lai­set har­joit­te­li­jat al­koi­vat mat­kus­taa ul­ko­mail­le har­joit­te­le­maan ja kut­sua kan­sain­vä­li­siä opet­ta­jia Suo­meen, mikä vah­vis­ti la­jin tek­nis­tä ja or­ga­ni­sa­to­ris­ta ke­hi­tys­tä.

Ny­kyi­sin ai­ki­doa har­joi­tel­laan Suo­mes­sa kym­me­nis­sä seu­rois­sa eri puo­lil­la maa­ta. Laji kuu­luu ju­don ja ka­ra­ten rin­nal­la nii­hin bu­do­la­jei­hin, jot­ka va­kiin­tui­vat Suo­meen jo 1960–70-lu­vuil­la, ja se muo­dos­taa osan suo­ma­lai­sen bu­do­har­ras­tuk­sen var­hai­ses­ta ke­hi­tys­vai­hees­ta.

Kenelle aikido sopii?

Ai­ki­do so­pii kai­ke­ni­käi­sil­le ja eri lii­kun­ta­taus­tois­ta tu­le­vil­le ih­mi­sil­le. Nai­set, mie­het, nuo­ret ja van­hem­mat voi­vat har­joi­tel­la yh­des­sä. Aloit­ta­mi­nen ei edel­ly­tä eri­tyis­tä fyy­sis­tä kun­toa tai ai­em­paa kamp­pai­lu­la­ji­ko­ke­mus­ta. Nor­maa­li pe­rus­kun­to ja liik­ku­vuus riit­tä­vät, ja ne ke­hit­ty­vät har­joit­te­lun myö­tä.

Har­joit­te­lu so­peu­te­taan yk­si­löl­li­ses­ti kun­kin har­joit­te­li­jan tai­toon, ikään, kun­toon ja ta­voit­tei­siin. Ai­ki­doa voi har­joi­tel­la rau­hal­li­ses­ti ja peh­meäs­ti, mut­ta edis­ty­nei­den har­ras­ta­jien har­joit­te­lu voi olla myös no­pe­aa ja tek­ni­ses­ti vaa­ti­vaa.

Kos­ka ai­ki­dos­sa ei ole kil­pai­lu­ja tai ot­te­lui­ta, har­joit­te­lun pain­opis­te on oman osaa­mi­sen ke­hit­tä­mi­ses­sä. Tek­niik­ka ja liik­kei­den hal­lin­ta ovat tär­keäm­piä kuin fyy­si­nen voi­ma, min­kä vuok­si eri ko­koi­set ja eri ta­soi­set ih­mi­set voi­vat har­joi­tel­la yh­des­sä tur­val­li­ses­ti.

Ai­ki­do on luon­teel­taan eli­ni­käi­nen lii­kun­ta­la­ji, jota voi har­ras­taa pit­kä­jän­tei­ses­ti eri elä­män­vai­heis­sa. Har­joit­te­lun kuor­mi­tus­ta voi­daan sää­tää yk­si­löl­li­ses­ti, ja la­jin voi aloit­taa mis­sä iäs­sä ta­han­sa.

Aikidon hyödyt harrastuksena

Mitä hyötyä saan aikidosta?

Ai­ki­do tar­jo­aa mo­ni­puo­lis­ta lii­kun­taa, uusia ko­ke­muk­sia ja pit­kä­jän­teis­tä ke­hit­ty­mis­tä tur­val­li­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä. Har­joit­te­lu ke­hit­tää ke­hon­hal­lin­taa, liik­ku­vuut­ta ja fyy­sis­tä kun­toa, mut­ta tar­jo­aa myös hen­ki­siä ja so­si­aa­li­sia hyö­ty­jä. Mo­nil­le har­ras­ta­jil­le yh­tei­söl­li­syys ja so­si­aa­li­set kon­tak­tit ovat tär­keä osa la­jia.

Ai­ki­do so­pii hy­vin pit­kä­ai­kai­sek­si har­ras­tuk­sek­si. Har­joit­te­lus­sa ei ole sel­ke­ää pää­te­pis­tet­tä, vaan opit­ta­vaa ja ke­hi­tet­tä­vää riit­tää koko elä­män ajak­si. Tämä te­kee la­jis­ta mie­lek­kään myös niil­le, jot­ka ar­vos­ta­vat jat­ku­vaa op­pi­mis­ta ja it­sen­sä ke­hit­tä­mis­tä.

Fyysiset hyödyt ja kehonhallinta

Ai­ki­do ke­hit­tää mo­ni­puo­li­ses­ti ke­hon­hal­lin­taa, ta­sa­pai­noa ja liik­ku­vuut­ta. Har­joit­te­lu si­säl­tää pyö­rei­tä ja jat­ku­via liik­kei­tä, jot­ka ja­ka­vat kuor­mi­tuk­sen ta­sai­ses­ti eri li­has­ryh­mil­le ja ni­ve­lil­le. Tek­nii­kois­sa väl­te­tään äkil­li­siä is­ku­ja, ja har­joit­te­lu on ni­ve­lys­tä­väl­lis­tä, kun se teh­dään hal­li­tus­ti ja oh­ja­tus­ti.

Sään­nöl­li­nen har­joit­te­lu pa­ran­taa koor­di­naa­tio­ta, ket­te­ryyt­tä ja li­has­kun­toa. Vaik­ka ai­ki­dos­sa ei ko­ros­te­ta li­has­voi­maa, har­joit­te­lu vah­vis­taa sekä suu­ria että pie­niä li­has­ryh­miä ja ke­hit­tää kes­tä­vyyt­tä.

Ai­ki­don tek­nii­koi­ta har­joi­tel­laan aina mo­lem­mil­le puo­lil­le. Tämä edis­tää ke­hon ta­sa­pai­nois­ta ke­hi­tys­tä ja vä­hen­tää oi­kean ja va­sem­man puo­len vä­li­siä ero­ja eri­tyi­ses­ti koor­di­naa­tios­sa.

Henkiset hyödyt ja arki

Ai­ki­do ke­hit­tää kes­kit­ty­mis­ky­kyä ja ky­kyä toi­mia rau­hal­li­ses­ti muut­tu­vis­sa ti­lan­teis­sa. Har­joit­te­lu vaa­tii tark­kaa ajoi­tus­ta, ke­hon hal­lin­taa ja jat­ku­vaa läs­nä­oloa, mikä tu­kee mie­len­hal­lin­taa ja reak­tio­ky­kyä. Tämä aut­taa mo­nia har­ras­ta­jia hal­lit­se­maan stres­siä ja pa­ran­ta­maan hen­kis­tä hy­vin­voin­tia.

Ke­hit­ty­nyt ke­hon­hal­lin­ta te­kee ar­jen liik­ku­mi­ses­ta ta­lou­del­li­sem­paa ja ke­vyem­pää. Har­joit­te­lun myö­tä liik­keet muut­tu­vat hal­li­tum­mik­si, ja keho rea­goi no­peam­min ja var­mem­min eri­lai­siin ti­lan­tei­siin. Fyy­si­nen ak­tii­vi­suus tu­kee yleis­tä hy­vin­voin­tia ja hi­das­taa ikään­ty­mi­sen vai­ku­tuk­sia.

Motoriset taidot ja sovellettavuus

Ai­ki­do ke­hit­tää eri­tyi­ses­ti ta­sa­pai­noa ja mo­to­ri­sia tai­to­ja. Näi­tä tai­to­ja opi­taan vain tois­to­jen ja käy­tän­nön har­joit­te­lun kaut­ta. Mo­to­ri­nen op­pi­mi­nen pe­rus­tuu ke­hon ko­ke­muk­seen, eikä sitä voi kor­va­ta lu­ke­mal­la tai seu­raa­mal­la tois­ten har­joit­te­lua.

Ai­ki­don ke­hit­tä­mä hyvä mo­to­riik­ka tu­kee myös mui­den tai­to­jen ja lii­kun­ta­la­jien op­pi­mis­ta. Näis­tä tai­dois­ta on hyö­tyä esi­mer­kik­si tans­sis­sa, joo­gas­sa, me­lon­nas­sa, gol­fis­sa ja voi­mis­te­lus­sa, jois­sa ke­hon­hal­lin­ta, ajoi­tus ja liik­keen laa­tu ovat kes­kei­siä.

Ai­ki­dos­sa ke­hit­ty­nyt ke­hon­hal­lin­ta ja liik­kei­den vir­taa­vuus ovat eri­tyi­sen hy­vin so­vel­let­ta­vis­sa tans­siin, ja vas­taa­vas­ti tans­si­taus­ta tu­kee ai­ki­don har­joit­te­lua.

Aikidon harjoittelu käytännössä

Harjoitukset ja opetus

Ai­ki­do­har­joi­tuk­set ovat oh­jat­tu­ja ja pe­rus­tu­vat yh­teis­työ­hön. Har­joi­tusil­ma­pii­ri on kan­nus­ta­va ja miel­lyt­tä­vä, ja oh­jaus ot­taa huo­mioon har­joit­te­li­joi­den eri­lai­set taus­tat, iän, kun­non ja ko­ke­muk­sen. Har­joit­te­lus­sa kes­ki­ty­tään tek­nii­kan op­pi­mi­seen, tur­val­li­suu­teen ja jat­ku­vaan ke­hit­ty­mi­seen.

Har­joi­tuk­set teh­dään pää­osin pa­rin kans­sa, ja har­joi­tus­pa­ria vaih­de­taan sään­nöl­li­ses­ti. Tämä aut­taa op­pi­maan tek­nii­koi­ta eri ko­kois­ten ja eri ta­voin liik­ku­vien har­joit­te­li­joi­den kans­sa.

Yh­den har­joi­tus­ker­ran kes­to on ta­val­li­ses­ti 1,5 tun­tia. Har­joi­tus al­kaa ke­hoa läm­mit­tä­vil­lä liik­keil­lä ja ve­nyt­te­lyl­lä. Läm­mit­te­lyn jäl­keen har­joi­tel­laan pe­rus­liik­kei­tä ja kaa­tu­mis­tek­nii­koi­ta (uke­mi), jot­ka ovat olen­nai­nen osa ai­ki­don tur­val­lis­ta har­joit­te­lua.

Läm­mit­te­lyn jäl­keen siir­ry­tään var­si­nais­ten ai­ki­do­tek­nii­koi­den har­joit­te­luun. Har­joit­te­lu ete­nee yleen­sä pe­rus­tek­nii­kois­ta vaa­ti­vam­piin ko­ko­nai­suuk­siin har­joi­tuk­sen ai­ka­na. Tek­nii­koi­ta tois­te­taan hal­li­tus­ti, ja kuor­mi­tus­ta sää­de­tään tar­vit­taes­sa yk­si­löl­li­ses­ti.

Harjoitusympäristö ja varusteet

Ai­ki­don har­joi­tus­sa­lia kut­su­taan do­jok­si. Do­jon lat­tia on peh­me­ää ta­ta­mia, joka te­kee kaa­tu­mi­sis­ta tur­val­li­sia. Har­joit­te­lu ta­pah­tuu pal­jain ja­loin.

Har­joi­tusa­su­na käy­te­tään val­kois­ta pu­kua, jota kut­su­taan ni­mel­lä gi. Aloit­te­li­ja voi kui­ten­kin osal­lis­tua har­joi­tuk­siin ren­nos­sa ja jous­ta­vas­sa vaa­te­tuk­ses­sa, ku­ten T-pai­das­sa ja verk­ka­reis­sa. Var­si­nai­sen har­joi­tus­pu­vun voi hank­kia myö­hem­min. Edis­ty­neem­mät har­joit­te­li­jat käyt­tä­vät li­säk­si ha­ka­maa, joka on ja­pa­ni­lai­nen, löy­sien housu­jen kal­tai­nen vaa­te.

Ai­ki­dos­sa har­joi­tel­laan myös asei­ta käyt­täen. Käy­tös­sä ovat pui­nen miek­ka (bok­ken), pui­nen kep­pi (jo) ja pui­nen puuk­ko (tan­to). Ase­har­joit­te­lua si­säl­tä­vät har­joi­tuk­set voi­daan to­teut­taa myös ko­vem­mal­la lat­tial­la tai ul­ko­na.

Etiketti ja turvallinen harjoittelu

Ai­ki­do­har­joit­te­luun kuu­luu ja­pa­ni­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta pe­riy­ty­vä eti­ket­ti. Har­joi­tuk­set al­ka­vat ja päät­ty­vät ku­mar­ruk­sel­la, ja myös har­joi­tus­pa­ria ter­veh­di­tään ku­mar­ruk­sel­la. Eti­ke­tin tar­koi­tuk­se­na on luo­da har­joit­te­luun sel­keät ja tur­val­li­set puit­teet sekä osoit­taa kun­nioi­tus­ta mui­ta har­joit­te­li­joi­ta koh­taan.

Tur­val­li­nen har­joit­te­lu edel­lyt­tää ajois­sa saa­pu­mis­ta, oh­jei­den nou­dat­ta­mis­ta ja tois­ten huo­mioon ot­ta­mis­ta. Har­joit­te­li­jan tu­lee huo­leh­tia hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta hy­gie­nias­ta ja puh­tais­ta va­rus­teis­ta. Jal­ko­jen tu­lee olla puh­taat en­nen ta­ta­mil­le me­noa.

Ko­ru­jen käyt­töä tu­lee vält­tää, kos­ka ne voi­vat ai­heut­taa louk­kaan­tu­mis­ris­kin. Sil­mä­la­se­ja voi käyt­tää, mut­ta jois­sa­kin tek­nii­kois­sa ne on hyvä ot­taa pois tai tek­niik­kaa muo­ka­taan si­ten, et­tei la­seis­ta ole hait­taa.

Tekniikat ja harjoittelun sisältö

Tekniikat ja periaatteet

Ai­ki­don tek­nii­kat ovat puo­lus­tau­tu­mi­seen tar­koi­tet­tu­ja ja ne teh­dään pys­tys­sä. Tek­nii­kat pe­rus­tu­vat vas­tus­ta­jan liik­keen ja ta­sa­pai­non hor­jut­ta­mi­seen sekä voi­man oh­jaa­mi­seen, ei voi­maan vas­taa­mi­seen. Tek­nii­kois­sa py­ri­tään hal­lit­tuun ja jat­ku­vaan liik­kee­seen.

Tek­nii­kat jae­taan pää­asias­sa heit­toi­hin ja si­don­toi­hin. Hei­tot teh­dään oh­jaa­mal­la vas­tus­ta­jan ta­sa­pai­noa si­ten, että kaa­tu­mi­nen ta­pah­tuu hal­li­tus­ti. Si­don­nois­sa vas­tus­ta­jan lii­ke py­säy­te­tään ja ti­lan­ne ote­taan hal­lin­taan. Tek­nii­koi­ta har­joi­tel­laan pyö­reil­lä ja peh­meil­lä lii­ke­ra­doil­la, mikä on ai­ki­dol­le tun­nuso­mais­ta.

Ai­ki­dos­sa ei ole maas­sa ta­pah­tu­vaa pai­nia, vaan har­joit­te­lu ta­pah­tuu pää­osin pys­tys­sä. Tek­nii­koi­den suo­rit­ta­mi­nen edel­lyt­tää hy­vää ajoi­tus­ta, ke­hon­hal­lin­taa ja liik­keen lu­ke­mis­ta.

Aseharjoittelu

Ai­ki­dos­sa har­joi­tel­laan myös asei­ta käyt­täen, kun ko­ke­mus­ta on ker­ty­nyt riit­tä­väs­ti. Käy­tös­sä ovat pui­nen miek­ka (bok­ken), pui­nen kep­pi (jo) ja pui­nen puuk­ko (tan­to). Ase­har­joit­te­lu on olen­nai­nen osa ai­ki­don ko­ko­nai­suut­ta ja tu­kee var­ta­lo­tek­nii­koi­den ym­mär­tä­mis­tä.

Mo­net ai­ki­don var­ta­lo­tek­nii­kat poh­jau­tu­vat van­hoi­hin ase­tai­toi­hin, ja nii­tä voi­daan har­joi­tel­la myös aset­ta hyö­dyn­täen. Ase­har­joit­te­lu ke­hit­tää koor­di­naa­tio­ta sekä ke­hon ja kä­sien yh­teis­työ­tä. Har­joit­te­lu si­säl­tää pe­rus­lyön­te­jä, lii­ke­sar­jo­ja ja pa­ri­har­joi­tuk­sia.

Edis­ty­neem­mäs­sä har­joit­te­lus­sa har­joi­tel­laan puo­lus­tau­tu­mis­ta aseel­lis­ta hyök­kää­jää vas­taan sekä tek­nii­koi­ta, jois­sa var­ta­lo­tek­nii­kat ja asei­den käyt­tö yh­dis­ty­vät.

Edistynyt harjoittelu

Edis­ty­nees­sä har­joit­te­lus­sa opi­taan va­paam­paa tek­niik­kaa, vas­ta­tek­nii­koi­ta, so­vel­let­tu­ja suo­ri­tus­ta­po­ja ja vaih­toeh­toi­sia rat­kai­su­ja. Ylem­mis­sä vyö­as­teis­sa har­joit­te­lu si­säl­tää tek­nii­koi­ta usei­ta yh­tä­ai­kai­sia vas­tus­ta­jia vas­taan sekä ti­lan­tei­ta, jois­sa vas­tas­sa on aseel­li­nen hyök­kää­jä.

Vyö­koe­vaa­ti­muk­set kat­ta­vat vain osan ai­ki­don si­säl­lös­tä. Kun pe­rus­tek­nii­kat ovat hal­lus­sa, har­joit­te­lu sy­ve­nee ja laa­je­nee jat­ku­vas­ti. Opit­ta­vaa riit­tää vuo­si­kym­me­nik­si.

Eteneminen ja harrastuksen syventyminen

Vyöjärjestelmä ja vyökokeet

Ai­ki­dos­sa ete­ne­mis­tä mi­ta­taan vyö­ko­keil­la, joi­ta kut­su­taan gra­duoin­neik­si. Vyö­jär­jes­tel­mä tar­jo­aa har­joit­te­lul­le sel­keän ra­ken­teen ja aut­taa seu­raa­maan omaa ke­hit­ty­mis­tä. Vyö­ko­keet ei­vät ole kil­pai­lu­ja, vaan ti­lai­suuk­sia osoit­taa omaa osaa­mis­ta kul­loi­sel­la­kin ta­sol­la.

Op­pi­la­sar­vot ovat 6.–1. kyu ja opet­ta­ja-ar­vot 1.–8. dan. En­sim­mäi­nen vyö­koe suo­ri­te­taan yleen­sä pe­rus­kurs­sin jäl­keen, kun har­joi­tus­ker­to­ja on ker­ty­nyt riit­tä­väs­ti. Mus­tan vyön saa­vut­ta­mi­nen kes­tää ta­val­li­ses­ti usei­ta vuo­sia, usein noin 5–8 vuot­ta.

Vyön väri il­mai­see tai­to­ta­soa. 6.–3. kyu har­joit­te­le­vat val­koi­sel­la vyöl­lä. Edis­ty­neem­mät har­joit­te­li­jat voi­vat käyt­tää rus­ke­aa vyö­tä ja ha­ka­maa, ja dan-ar­voil­la käy­te­tään mus­taa vyö­tä ja ha­ka­maa.

Vyö­ko­kei­siin val­mis­tau­tu­mi­nen tu­kee har­joit­te­lua mo­nin ta­voin. Se te­kee har­joit­te­lus­ta ta­voit­teel­lis­ta, aut­taa tun­nis­ta­maan omia ke­hi­tys­koh­tei­ta ja oh­jaa kes­kit­ty­mään omaan tai­to­ta­soon so­pi­viin tek­nii­koi­hin.

Leirit ja harjoitteluyhteisö

Ai­ki­do­lei­rit ovat tär­keä osa ai­ki­don har­joit­te­lua ja yh­tei­söl­li­syyt­tä. Lei­rit ko­koa­vat yh­teen har­ras­ta­jia eri puo­lil­ta maa­ta ja tar­joa­vat mah­dol­li­suu­den har­joi­tel­la in­ten­sii­vi­sem­min kuin ta­val­li­sis­sa viik­ko­har­joi­tuk­sis­sa.

Lei­reil­lä opet­ta­vat ko­ke­neet ko­ti­mai­set ja kan­sain­vä­li­set opet­ta­jat. Hei­dän ope­tuk­sen­sa tar­jo­aa uusia nä­kö­kul­mia tek­nii­koi­hin ja har­joit­te­luun, ja yk­sit­täi­nen lei­ri voi vai­kut­taa omaan har­joit­te­luun pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

Lei­rit tar­joa­vat myös ti­lai­suu­den tu­tus­tua mui­hin ai­ki­don har­ras­ta­jiin ja vah­vis­taa yh­teyt­tä laa­jem­paan ai­ki­do­yh­tei­söön.

Aikido kamppailulajina ja itsepuolustuksena

Aikido kamppailulajina

Ai­ki­do on kamp­pai­lu­la­ji, jon­ka tek­nii­kat pe­rus­tu­vat vas­tus­ta­jan liik­keen ja ta­sa­pai­non hyö­dyn­tä­mi­seen. Tek­nii­kat ovat pää­osin pyö­rei­tä ja jat­ku­via, ja ne suo­ri­te­taan pys­tys­sä. Hei­tot voi­daan teh­dä rau­hal­li­ses­ti ja hal­li­tus­ti, mut­ta edis­ty­nei­den har­joit­te­li­joi­den te­ke­mä­nä ne voi­vat olla myös no­pei­ta ja vaa­ti­via.

Har­joit­te­lu on tur­val­lis­ta, kos­ka jo­kai­nen har­joit­te­li­ja op­pii kaa­tu­mis­tek­nii­kat ja hal­li­tun alas­tu­lon. Tä­män vuok­si louk­kaan­tu­mis­ris­ki on pie­ni, kun har­joit­te­lu ta­pah­tuu oh­ja­tus­ti ja tai­to­ta­so huo­mioi­den.

Ai­ki­do ero­aa mo­nis­ta muis­ta kamp­pai­lu­la­jeis­ta lä­hes­ty­mis­ta­val­taan. La­jis­sa ei kil­pail­la, eikä har­joit­te­lun ta­voit­tee­na ole vas­tus­ta­jan voit­ta­mi­nen. Tek­nii­koi­ta ja har­joi­tus­ten in­ten­si­teet­tiä voi­daan mu­kaut­taa yk­si­löl­li­ses­ti.

Ai­ki­dol­le on omi­nais­ta myös ase­har­joit­te­lun ja var­ta­lo­tek­nii­koi­den vä­li­nen yh­teys. Ase­har­joit­te­lu tu­kee tek­nii­koi­den ym­mär­tä­mis­tä ja erot­taa ai­ki­don mo­nis­ta muis­ta kamp­pai­lu­la­jeis­ta.

Ai­ki­dos­sa har­joi­tel­laan myös tek­nii­koi­ta usei­ta yh­tä­ai­kai­sia vas­tus­ta­jia vas­taan. Täl­lai­ses­sa har­joit­te­lus­sa ko­ros­tu­vat liik­ku­mi­nen, ti­lan­hal­lin­ta ja tek­nii­kat, joi­den avul­la väl­te­tään maa­han jou­tu­mi­nen.

Aikido itsepuolustuksena

Ai­ki­don tek­nii­kat so­vel­tu­vat it­se­puo­lus­tuk­seen eri­tyi­ses­ti ti­lan­teis­sa, jois­sa ti­lan­ne on hal­lit­ta­va il­man tar­pee­ton­ta va­hin­goit­ta­mis­ta. Laji tar­jo­aa kei­no­ja liik­keen oh­jaa­mi­seen, ta­sa­pai­non hor­jut­ta­mi­seen ja ti­lan­teen rau­hoit­ta­mi­seen sil­loin, kun fyy­sis­tä kon­tak­tia ei voi­da vält­tää.

Ai­ki­do on hyö­dyl­li­nen esi­mer­kik­si ti­lan­teis­sa, jois­sa vas­tas­sa ole­va hen­ki­lö tar­vit­see suo­je­lua tai oh­jaa­mis­ta, ku­ten nuor­ten, iäk­käi­den tai päih­ty­nei­den hen­ki­löi­den kans­sa. Näis­sä ti­lan­teis­sa tek­nii­koi­den hal­lit­tu luon­ne ja mah­dol­li­suus sää­del­lä voi­man­käyt­töä ovat kes­kei­siä.

Useat am­mat­ti­ryh­mät hyö­ty­vät ai­ki­don har­joit­te­lus­ta, ku­ten so­si­aa­li- ja ter­vey­sa­lan työn­te­ki­jät, opet­ta­jat, tur­val­li­suusa­lan am­mat­ti­lai­set ja asia­kas­pal­ve­lu­teh­tä­vis­sä toi­mi­vat.

Ai­ki­do ei ole oi­ko­tie it­se­puo­lus­tus­tai­toi­hin. Tai­to­jen ke­hit­ty­mi­nen vaa­tii ai­kaa ja sään­nöl­lis­tä har­joit­te­lua. Tek­nii­koi­den ym­mär­tä­mi­nen ja so­vel­ta­mi­nen to­del­li­sis­sa ti­lan­teis­sa edel­lyt­tää pit­kää ko­ke­mus­ta ja hy­vää ke­hon­hal­lin­taa.

Aikidon tekniikoiden laajuus

Ai­ki­dos­sa on laa­ja tek­niik­ka­va­li­koi­ma. En­sim­mäi­sen as­teen mus­tan vyön ko­kees­sa edel­ly­te­tään noin 160 ni­met­tyä tek­niik­kaa, jois­ta useim­mis­ta on kak­si pe­rus­muo­toa. Mus­tan vyön saa­vut­ta­nut har­joit­te­li­ja hal­lit­see tyy­pil­li­ses­ti myös usei­ta tek­nii­koi­ta vyö­koe­vaa­ti­mus­ten ul­ko­puo­lel­ta.

Ai­ki­dos­sa on sa­to­ja ni­met­ty­jä var­ta­lo­tek­nii­koi­ta, jois­ta jo­kai­ses­ta on usei­ta muun­nel­mia. Kun mu­kaan las­ke­taan ase­tek­nii­kat, vas­ta­tek­nii­kat ja eri­lai­set yh­dis­tel­mät, tek­nii­koi­den ko­ko­nais­mää­rä kas­vaa mer­kit­tä­väs­ti. Har­joit­te­lun pain­opis­te ei kui­ten­kaan ole tek­nii­koi­den mää­räs­sä, vaan pe­ri­aat­tei­den ym­mär­tä­mi­ses­sä ja so­vel­ta­mi­ses­sa.

Kenelle aikido ei sovi?

Ai­ki­do ei vält­tä­mät­tä sovi hen­ki­löil­le, jot­ka et­si­vät kil­pai­lul­lis­ta kamp­pai­lu­la­jia tai la­jia, jos­sa pai­no­te­taan suo­ra­vii­vais­ta voi­man­käyt­töä. Myös ne, jot­ka odot­ta­vat no­pei­ta tu­lok­sia tai val­mii­ta rat­kai­su­ja it­se­puo­lus­tuk­seen, saat­ta­vat pet­tyä ai­ki­dos­sa.

Fyy­si­set tai psyyk­ki­set ra­joit­teet ja omi­nai­suu­det, jot­ka voi­vat ai­heut­taa vaa­ra­ti­lan­tei­ta har­joit­te­li­jal­le it­sel­leen tai muil­le, voi­vat es­tää ai­ki­don har­joit­te­lun. Täl­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa har­joit­te­lun so­vel­tu­vuus ar­vioi­daan ta­paus­koh­tai­ses­ti.